Auttaako akupunktio unettomuuteen?

Paula Sagulin | Jan 27, 2019

 

Nukkumatti antaa odottaa. Pyörit illalla sängyssä, katsot välillä kelloa ja toteat että aamuun on aivan liian vähän aikaa. Unen saaminen alkaa tuntua entistäkin vaikeammalta. Joskus tapahtumarikkaan päivän jälkeen käy näin. Tällaisen tilanteen toistuessa usein, elämänlaatu kärsii merkittävästi. Onhan riittävä ja hyvä uni ensiarvoiset hyvinvoinnille.

Ongelmaksi voi muodostua myös aamuyön heräily, et saa herättyäsi enää unta. Nukahdat kuitenkin vielä hetkeksi ennen kellon soittoa ja kellon soidessa väsyttää oikein kunnolla.

Kiinalaisen lääketieteen mukaan unettomuus jaotellaankin karkeasti nukahtamisen ongelmiin ja aamuyön heräilyyn. Länsimaisittain jaottelu on samansuuntainen: nukahtamisen ja unessa pysymisen vaikeus.

Länsimaisittain unettomuuden määritelmä täyttyy kun viikossa uniongelmia on kolmena yönä. Hoidoksi suositellaan kotikonsteja ensisijaisesti, sillä nukahtamista auttavat lääkkeet on tarkoitettu vain lyhytaikaiseen käyttöön. Toinen hoitokeino ovat masennuslääkkeet.

Lue lisää unettomuudesta Terveyskirjastosta.

 

Miten kiinalainen lääketiede näkee unettomuuden?

Luonnon vuorokauden rytmi rytmittää kehoamme. Tästä kertovat laajasti nykyaikaiset tutkimukset. Kiinalaisen lääketieteen teoriaan kuuluu olennaisena osana kiinalainen kello. Sen mukaan vuorokausi on jaettu kahteentoista kahden tunnin mittaiseen jaksoon. Kukin jakso on nimetty yhden meridiaanin eli kanavan mukaisella nimellä.

Kanavien nimet on johdettu pääasiallisesti sisäelimistä. Kunkin jakson aikana kyseinen sisäelin on erityisen aktiivinen. Nykyaikainen tutkimus ja tuhansia vuosia vanha kiinalainen kello käyvätkin erittäin hyvin yksiin.

Kiinalaisessa lääketieteessä kaikki terveysongelmat eritellään myös johonkin kanavaan kuuluvaksi. Nukahtaminen nähdään Sydämen energiaan kuuluvaksi toiminnaksi. Mielen tulee kyetä rauhoittumaan ja tietoisuuden tulee laskeutua rauhaan lepäämään sydämeen.

Heräily yhdistetään Maksan kanavaan. Maksa on elin joka ensimmäisten joukossa kärsii stressistä. Kaikki tunteet vaikuttavat Maksaan. Usein uniongelmainen stressaantunut heräileekin Maksan aikaan, klo 1 – 3 aamuyöllä. Juuri tuolloin on maksan huolto käynnissä. Jos olet tuolloin kunnon unessa, onnistuu huolto hyvin.

Maksa ja Sydän ovatkin peräkkäin viiden elementin kehällä. Tämä tarkoittaa, että Maksan energia ruokkii seuraavana kierrossa olevaa Sydämen energiaa. Jos Maksan energia on heikko tai tukossa, se ei jaksa ruokkia Sydäntä. Kun Sydän ei saa ravitsemusta, senkin toiminta heikkenee.

Tilanne voi edetä niin, että olet stressaantunut ja alat heräilemään aamuyöllä aivan liian aikaisin. Kun tätä on jatkunut riittämiin seuraa siitä myös nukahtamisen ongelmaa.

Yö ja nukkuminen on Yin, päivä sekä toiminta on Yang. Sopiva määrä aktiviteettia ja toimintaa päivällä tukee yön lepoa ja nukkumista. Hyvin nukuttu yö antaa puhtia päivään. Kun tämä toimii, on Yin ja Yang tasapainossa. Lyhyt päivälepo voi auttaa jaksamaan, mutta pidemmät unet päivällä verottavat unta yöllä.

 

Kotikonstit unettomuuteen:

 

Stressi

Nukkumisen haasteet stressaavat ja muodostavat herkästi noidankehän. Ajatus nukkumaan menosta ja mahdollisesta nukahtamisen vaikeudesta vaivaa mieltä jo etukäteen.

Stressiä voi kertyä samanaikaisesti monilta elämän alueilta työstä, parisuhteesta, vanhemmista, lapsista, taloudesta, terveydestä, opinnoista ja jopa liikuntaharrastuksesta, jos se on liian raskas nykyiseen tilanteeseen.

Kun tunnistat oman stressisi lähteet, puutu niihin mahdollisuuksiesi mukaan. Tee järjestelyjä, jotka tukevat hyvinvointiasi.

Elämäntapojen avulla hyvinvoinnista huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. Akupunktio antaa reippaasti tukea stressin lievittämiseen, mutta ei korvaa arjen tekoja oman hyvinvoinnin eteen.

Joskus ongelma on tekeytynyt jo pitkään, eivätkä kotikonstit tuo riittävää tulosta. Tällöin tarvitaan mahdollisesti jo useampia hoitokertoja unohtamatta arjen tekoja.

Maksan energia huolehtii myös lihasten ja hermoston toiminnasta sekä limakalvoista. Mikäli nukkumisen kanssa on ongelmia, on todennäköistä, että kärsit myös jostain lihaksiin, hermostoon tai limakalvoihin liittyvästä vaivasta. Ehkä kärsit ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta. Nämä voivat olla samasta epätasapainosta peräisin.

Klassisella akupunktiolla hoidettaessa, vaikutus näkyy myös näissä muissa terveysongelmissa. Hoidolla on siis sivuvaikutuksia, hyvin harvoin haittavaikutuksia.