Kehon ja mielen yhteys

Paula Sagulin | Feb 24, 2019

 

Länsimaisessa lääketieteessä kehon ja mielen yhteys on noussut mielenkiinnon kohteeksi vasta hiljattain.

Tunteet yhdistyvät mieleen. Eräässä tutkimuksessa näytettiin eri tunteita herättäviä asioita koehenkilöille ja heitä pyydettiin kertomaan missä kehon osassa kukin tunne ilmeni. Kukin tunne kohdentui eri koehenkilöillä samoihin kehon osiin. Tutkittavat tunteet olivat viha, ilo, inho, suru, pelko ja hämmästys.

Kiinalaisen lääketieteen viiden elementin teoriaan kuuluviin viiteen elementtiin liittyy kuhunkin tietty tunne. Puuelementtiin liittyy viha, tuleen ilo, maahan inho, metalliin suru ja veteen pelko. Tutkituista tunteista hämmästys ei kuulu suoraan mihinkään elementtiin. Siinä on ominaisuuksia useista elementeistä ja hämmästyksessä voikin olla erilaisia pohjavireitä positiivisia tai negatiivisia.

Jokaiseen elementtiin kuuluu kaksi elintä (paitsi tuleen neljä, joista kaksi ei ole itsenäisiä elimiä) ja niiden nimillä olevat kanavat. Kanavat ovat sidoksissa kehon alueisiin kulkureitin mukaan. Jokainen sisäelin vastaa joistakin kehon toiminnoista, samoin kuin länsimaisen käsityksen mukaan. Kiinalaisen näkökulman mukaan elimillä on runsain mitoin muitakin vastuualueita kuin olemme oppineet. Lisäksi niiden vuorovaikutussuhteet ovat hyvin tiiviit.

Viha

Tutkimuksessa viha paikantui ylävartaloon, päähän ja rintakehän alueelle. Arkikokemuksen mukaan päässä ja ylävartalossa on vihanpuuskassa täyteyden tunne. Suuttuessa kasvot punoittavat, sanotaan että verisuonet pullistuivat. Kiinalaisen näkemyksen mukaan puun Maksa tukkeutuu, veri pakkaa ylös, eikä liiku kunnolla alas.

Puuelementtiin liittyy tuuli ja huomasin kirjoittavani vihanpuuska. Puuskahan on tuuleen liittyvä termi ja tuuli onkin puuelementin ilmasto. Vihalla on tuulen luonne, se tulee ja menee. Meillä on sanonta, sappi kiehuu. Sappirakko on toinen puuelementtiin liittyvä elin.

Puuelementti liittyy vuorokaudenaikana aamuun, vuodenaikana kevääseen. Siinä on voimaa kuten pienessä taimessa joka puskee keväällä maan läpi päästäkseen valoon ja kasvun vauhtiin.

Maksa vastaa osaltaan ruuansulatuksesta ja kehon puhdistamisesta veren puhdistustehtävän kautta. Viha häiritsee Maksan toimintaa. Maksa aukeaa silmiin ja näkökyky liittyy maksaan, se vastaa hermojen, lihasten ja limakalvojen toiminnasta. Näissä rakenteissa olevilla ongelmilla saattaa olla yhteyttä vihaisuuden kanssa.

Tunteet ovat yksi tekijä hyvinvoinnissamme yhdessä elintapojen ja perimän kanssa. Yleensä terveysongelmat ovat monien asioiden summa. Vain harvoin voi osoittaa yhtä yksittäistä syytä sairastumiselle. Tunteista viha ja suru voivat muuttua katkeruudeksi.

Ilo

Ilo tuntui tutkittavien kuvauksen mukaan kaikkialla kehossa. Kiinalaisessa teoriassa ilo kuuluu tulielementtiin. Tulielementti on hyvin yang eli energinen, voimakas, lämmin, siihen liittyvät päivä, valo ja kesä. Täydessä kasvun vauhdissa oleva ja kukkiva kasvi edustaa tulta.

Tulielementtiin kuuluvat Sydän, Ohutsuoli, Kolmoislämpö ja Sydämenhallitsija (sydänpussi konkreettisena rakenteena). Kolmoislämpö vastaa elinten välisistä suhteista ja niiden tasapainosta. Torso, kaulan ja nivusten väli jaetaan kolmeen osaan ylä-, keski- ja alalämmittäjään. Kaikki elimet luokitellaan johonkin näistä kuuluvaksi. Kolmoislämpö vastaa siis näiden lämmittäjien välisistä suhteista.

Ilo tekee hyvää sydämelle ja verenkierrolle. Sydämen vaikutus ulottuu kaikkialle. Kiinalaisen näkemyksen mukaan sydän ei itsessään sairastu, vaan kärsii muiden elinten heikkoudesta välillisesti. Sydän on keisari ja muut elimet tekevät työt. Tuntoaisti ja rakkaus liitetään tulen energiaan.

Ilottomuus voi olla merkki tulen ja Sydämen huonovointisuudesta. Tuleen liittyy läsnäolo ja tietoisuus. Sydämen hyvinvointi näkyy silmissä kirkkaana ja avoimena katseena. Tarkkaavaisuus on Sydämen toimintaa. Sydämen rooli on kiinalaisessa lääketieteessä melko erilainen kuin mihin olemme oppineet. Tietoisuutemme on päivällä aivoissa ja yöksi se laskeutuu Sydämeen. Sydämen energian toimiessa hyvin saamme unen helposti.

Sydämellä on vahva yhteys Keuhkoon, joka kuuluu metallielementtiin ja suruun. Rytmillisesti ne pelaavat yhteen, sijaitsevat lähekkäin ja molempia hermottaa vagushermo. Ollessasi levoton rauhallisella hengityksellä saat sydämesikin rauhoittumaan.

Suru vaikuttaa voimakkaasti sydämeen. Meillä onkin sanonta, että kuoli suruun.

Inho

Tutkimuksessa inhon tuntuminen kuvattiin ruuansulatuselimistön alueelle. Kiinalaisen lääketieteen teoriassa inhon tunne liittyy maaelementtiin, johon kuuluvat Vatsa ja Perna (+haima). Maaelementin ilmasto on kosteus. Maaelementin elimet muuttavat ruuan elimistölle käyttökelpoiseen muotoon ja kuljettavat sitä eteenpäin, alaspäin kehossa.

Maaelementti edustaa vuorokaudenaikana iltapäivää, vuodenaikana alkavaa syksyä, kasvina satoikään saapumista.

Maaelementti edustaa muutosta, se auttaa kaikessa muuntautumisessa.

Maaelementin tehtäväksi nähdään älyn tasolla tapahtuva sulatus, eli tiedon käsittely. Jos ei ruuansulatus toimi, niin ongelmia ilmenee myös älyn puolella. Inho haittaa ruuansulatusta. Inhoa kokiessa, ei ruoka maistu.

Maaelementti ravitsee, kuten maa ravitsee ihmiset kasvien välityksellä. Esimerkiksi rinnat kuuluvat maaelementtiin, josta vauva saa ravintonsa. Kudoksina rauhaset yleensäkin kuuluvat maaelementtiin. Sylkirauhaset osallistuvat syljen erityksellään ruuansulatukseen. Haima ja perna ovat rauhasia, jotka hoitavat osansa ravitsemuksessa.

Suru

Tutkimuksen mukaan suru vei voimat. Kiinalaisen näkemyksen mukaan suru kuuluu metallielementtiin. Metallielementin elimiä ovat Keuhko ja Paksusuoli. Metallielementti liittyy energiaan ja jaksamiseen. Qi koostuu hapesta ja ruuasta saadusta energiasta. Metallielementti on siis Qin eli energian koti. Suru vie tutkimuksen mukaan voimat, näkemys on sama kiinalaisen teorian mukaan.

Metallin energia liitetään syksyyn, iltaan, sadonkorjuuseen ja kuolemaan. Kasvin elinkaaressa metallia edustaa hedelmien kypsyminen ja kasvin kuolema. Ilmastona on kuivuus.

Suru heikentää Keuhkoja ja painaa kasaan. Ilon kohdalla kirjoitin jo keuhkojen ja sydämen välisestä läheisestä yhteydestä. Ehkä tunnet jonkun vanhan pariskunnan, josta puolisot kuolivat peräkkäin lyhyen ajan sisällä ja todettiin, että myöhemmin kuollut kuoli suruun.

Pelko

Tutkimuksen mukaan pelko tuntuu päässä ja rintakehän alueella. Pelkoon liittyen on sanonta, meni pissat housuun. Tuhdimmallekin tavaralle on oma sanontansa. Joku voi olla kauhusta kankeana. Pelko saa jähmettymään, mutta sydämen hakkaamaan. Lasten yökastelun taustalla kiinalaisen teorian mukaan on pelko. Kiinalaisen teorian mukaan pelko saa kehon alemmat aukot pettämään.

Vesienergian aika on yö ja talvi. Ilmastona on kylmyys. Kasvin elämässä siemenvaihe edustaa vettä. siemen on lepotilassa, mutta siinä on kaikki voima tallella käytettäväksi kevään tullen. Voima on piilossa kuoren alla.

Pelko kuuluu vesienergiaan, jossa ovat Munuaiset ja Virtsarakko. Se heikentää vesienergiaa. Virtsarakon kanavalla on paljon pisteitä, kaikkiaan 67, se on varsin kattava laajuudessa ja pisteiden määrässä. Vatsan kanava on seuraavaksi laajin pistemäärältään, yhteensä 45 pistettä.

Pelko on kiinalaisen teorian mukaan tunteista tuhoisin. Pelko lamauttaa ja syö toimintakykyä pitkäaikaisena. Lyhyellä aikavälillä se voi toimia energian antajana, mutta uuvuttaa nopeasti. Vesienergia liittyy hermoston rakenteeseen (puuenergia liittyy hermoston toimintaan).

 

Kehon ja mielen yhteys

Kiinalaisessa lääketieteessä kehoa ja mieltä ei ole milloinkaan erotettu toisistaan. Ajatellaan, että sairastuminen tapahtuu ensin mielen tasolla ja vasta sen jälkeen fyysisesti. Ensin voi oireena olla ärtymystä, surua, pelkoa, vihaa tai ajatukset vain kiertävät samaa rataa pääsemättä uusille urille.

Pitkäaikainen tunteiden epätasapaino sairastuttaa myös fyysisesti. Länsimaisittain meillä on enemmänkin tapana ajatella, että fyysiset sairaudet aiheuttavat rasitteen mielelle. Toki asia on myös näin.

Lapset ovat erityisen herkässä asemassa, koska ilmapiiri vaikuttaa heihin voimakkaasti. Ympärillä olevien aikuisten mielentila on ilmapiiri, missä lapset elävät olipa kyseessä koti, päiväkoti tai koulu. Aikuiset selviytyvät epätasapainonsa kanssa paremmin, mutta lapset alkavat oireilla herkästi.

Akupunktiohoidossa jonkun pisteen neulotus vaikuttaa aina sekä kehon, että mielen tasolle. Joillakin pisteillä painotus voi kuitenkin olla jommassakummassa.

Kiinalaisessa lääketieteessä sairauksien aiheuttajat jaetaan ulkoisiin, sisäisiin ja muihin tekijöihin. Ulkoisia tekijöitä ovat eri elementtien ilmastot tuuli, kuumuus, kosteus, kuivuus ja kylmyys. Sisäisiin syihin kuuluvat tunteet. Elintavat ja perimässä saadut sairaudet kuuluvat muihin tekijöihin. Näin tunteet ovat yksi keskeisistä sairastumisen syistä.

 

Luetuimmat:

Tällä kotikonstilla poistat sappikivesi ilman leikkausta

Kolesteroli, verenpaine ja verensokeri koholla -Vika Maksassa?

Ahdistus kiinalaisittain

Mitä kylmä saa aikaan elimistössä?