Akupunktio Lähde – Paula Sagulin

Olen iloinen ja helposti lähestyttävä kolmen lapsen äiti. Omistauduin auttamiseen jo lähes 30 vuotta sitten, kun valmistuin kätilöksi Helsingin kätilöopistosta. Työskentelin kätilönä Taysissa ja Joensuun keskussairaalassa yli kymmenen vuoden ajan, ja lisäksi tein sairaanhoitajan eri työtehtäviä terveyskeskuksessa, ikäihmisten hoitoyksikössä ja keskussairaalan useilla eri osastoilla. Monipuolinen kokemus sairaanhoitajan ja kätilön tehtävissä toimimisesta loivat vahvan pohjan opiskella terveystieteiden maisteriksi, jonka ansiosta olin hoitotyön opettajana ammattiopistossa ja ammattikorkeakoulussa. Terveysalan kokemusta minulla on kaikenikäisten kanssa ja lukuisista Suomen kaupungeista, mutta enimmäkseen olen työskennellyt Joensuussa.

Terveysalan moniosaaminen täydentyi, kun ryhdyin tekemään klassista akupunktiota. Valmistuin hiljattain 3,5 vuotisesta Jyväskylän Akupunktioklinikan järjestämästä koulutuksesta. Tämän lisäksi kävin silkkiakupunktiokoulutukseni Espoon International School of Acupuncturessa. Akupunktio on hoitomuoto, jolla monet asiakkaani ovat saaneet apua vaivoihin. Teen rentouttavaa ja tehokasta klassisen suuntauksen akupunktiohoitoa Pohjois-Karjalassa. Toimipisteeni sijaitsee Joensuun keskustassa.

Mitä akupunktio on?

Akupunktio on Kiinassa kehittynyt hoitomuoto, jossa käytetään ohuita neuloja, tai neulattomana vaihtoehtona luomuvärjättyä silkkiä akupunktiopisteiden stimuloimiseen. Klassinen akupunktio toteutetaan yksilöidyn hoitosuunnitelman mukaan. Klassisessa akupunktiossa käytetään tavanomaista vähemmän neuloja, jotka asetetaan tarkoin valittuihin akupisteisiin. Kokonaisvaltaisen parantumisen vuoksi hoidossa käydään yleensä kuukauden välein. Silkkiakupunktion hoitoperiaate on samanlainen kuin neula-akupunktiossa, mutta siinä akupisteeseen vaikutetaan iholle kiinnitettävillä silkinpaloilla. Lue Lisää